Pärjänsuon valkoinen unelma
Pudasjärven Pärjänsuolla asuu ahkera ja avarakatseinen pariskunta, Mirka ja Tero Väyrynen. Pariskunta kyllästyi tavanomaiseen elämän oravanpyörään ja päätti lähteä vuodeksi kokeilemaan asumista Teron kotitilalla, Pärjänsuon perukassa maaseudulla. Vuosi on venähtänyt kymmenen vuoden pituiseksi. Siinä ajassa on tilalla ehditty tehdä yhtä sun toista.
Eipä ollut heillä kuitenkaan aikomus hankkia eläimiä. Ehei.
”Tila ja pellot olivat sen verran pusikoituneet ja olihan se nyt surkiaa, että hyvä navetta oli tyhjillään. Otettiin ekologinen pusikoiden hoitaja, lammas.
Aluksi niitä oli kolme, mutta pian jo toistasataa”, nauraa Mirka.
Yritys sai nimekseen LammaLove.
Lapsia on perheessä tällä hetkellä neljä. Kun yksi lapsista ei kestänyt ruokavaliossaan käsiteltyjä maitotuotteita, Tero-isäntä alkoi hakea maitoa naapurin maitotilalta.
Kävikin niin, että naapurin maito oli koko perheen mielestä niin maukasta, että kaupasta haettu maito alkoi happanemaan jääkaapissa. Isännän maidonhakureissutkin naapurissa veivät jo sen verran aikaa, että samassa ajassa olisi lypsänyt oman lehmän, joten oli aika ryhtyä miettimään oman lehmän hankkimista. Mutta minkä rotuisen?
Sievä ja käytännöllinen
Ensisijainen vaatimus oli vähälypsyisyys, sillä monen kymmenen litran päivätuotokset eivät uusia maidontuottajia houkutelleet, eikä mitään haluttu jäävän hävikkiin. Lopulta he törmäsivät netissä lapinlehmään, jonka keskimääräinen maitotuotos on 14-15 litraa päivässä. Uhanalaisuutensa vuoksi oli varauduttava siihen, että kyseisen rodun edustajia ei välttämättä ihan heti löytyisi.
Sattumalta niihin aikoihin paikallislehden uutisessa esiintyi aito lapinlehmä. Uutisen johdosta päästiin hakemaan noin 30 kilometrin päästä Sarakylästä ensimmäinen ikioma lapinlehmä Iida. Lehmä muutti tilalle vasikkansa kanssa.
Mirka kertoilee, että monet olivat varoitelleet pariskuntaa, ettei uteliasta ja aktiivista, toisinaan kuulemma varsin persoonallista ja omapäistä lapinlehmää kannata ensimmäiseksi lehmäksi ottaa. Pariskunta kuitenkin ihastui rotuun syvästi. Myös lapinlehmän luontainen sarvettomuus oli suuri etu. Niinpä kolmen vuoden unelmoinnin jälkeen pääosin lampolana toiminut navetta remontoitiin uudestaan lehmäkäyttöön. Pelsolla sattui olemaan ylimääräisiä lapinlehmiä, joten nekin saivat kodin Pärjänsuolta.
Näistä linkeistä löytyy lisää tietoa lapinlehmästä:
Luonnonvarakeskus / Pohjoissuomenkarja
Lapin yliopisto /Lapinlehmä eli pohjoissuomenkarja rotuna
Keskittäminen kannattaa
Kylläpä oli omien lehmien maito ja Mirkan tekemät leipäjuustot muidenkin mieleen. Kun eläinten hoidon ohessa myytiin samaan aikaan suoramyynnillä liha-ja maitojalosteita, kasvoi työmäärä melkoiseksi. Mirkan odottaessa perheen nuorimmaista, hän loukkasi pahasti jalkansa. Silloin oli pysähdyttävä miettimään, kuinka työmäärää aletaan vähentää. Vauvan synnyttyä ei aika muutenkaan riittäisi niin ison karjan hoitoon.
”Lampaat vähenivät ja lapinlehmistä tuli se juttu”, sanoo Mirka.
Tällä hetkellä tilalla on 17 lypsävää ja viisi kantavaa. Lampaita on enää kuusi aikaista ja kuusi karitsaa.
”Lapinlehmä on aktiivinen, utelias ja älykäs eläin. Ne oppivat oman nimensä, ovat seurallisia, tykkäävät rapsutuksista ja siitä kun vähän jutellaan niiden kanssa. Niillä on tapana kiintyä ihmiseen yksilönä, olla vähän semmosia yhden ihmisen lehmiä. Kyllä lomittajat niiden kanssa kuitenkin hyvin pärjäävät, kilteiksi kehuvat”.
On siellä joukossa yksi poikkeus, Kaunotar. Voihan Kaunotar!
”Kaunotar haluaa olla Teron kaveri. Ja vain Teron.
Kyllä siinä meni se pari vuotta, että se alkoi minua sietämään, mutta aluksi meidän yhteistyö vaikutti aivan mahdottomalta. Terolle se ei ole koskaan uhitellut, mutta minulle kyllä, varovainen sai olla.” Mirka kertoo.
”Käytiin sitten kahdenkeskisiä neuvotteluja ja päästiin sopuratkaisuun. Koskaan ei ole tarvinnut lasten liikkumista navetalla rajoittaa, aika on karsinut suurimmat terät luonteesta. Enpä usko silti yhdenkään ulkopuolisen navettaan pyrkivän, sillä matka loppuu ovelle. Kaunotar on nimittäin ensimmäisenä vastassa ja ilmoittaa oman kantansa selkeästi.” Mirka naurahtaa.
Lapinlehmien ternimaitoa ja leipäjuustoja menisi niin paljon kuin niitä olisi myydä. Nyt poikkeustila -aikaan juustojen myynnissä on taukoa, mutta tilan vasikanlihaa ja ternimaitoa on edelleen kaupan. Osa ostajista hakee tuotteet suoraan tilalta. Kurenalla tuotteet toimitetaan kotiin oven taakse. Kaupoista ei LammaLoven tuotteita löydy, koska kaikki menee kaupaksi muutenkin.
Paikallisuuden, lähiruoan ja maatalouden puolesta, vahvasti!
”Näinä aikoina korostuu se, mistä olen aina puhunut, että ymmärretään suosia ja tukea kotimaista elintarviketuotantoa, pitää kiinni ruokahuollosta, huoltovarmuudesta. Meillä täytyy olla ruokaa omasta takaa. Meidän on pidettävä kiinni siitä, että maatalous pysyy pystyssä”, Mirka painottaa.
Pudasjärven lähiruokatehtävissä työskentelevänä kysyn Mirkalta vinkkiä siihen, että: mitä hänen mielestään olisi tehtävä paikallistuotannon lisäämiseksi ja lähiruoan saamiseksi kauppoihin?
Mirka huokaa, ja puuskahtaa.
”Minä myyn, siinä se. Meiltä menee tuotteita yksityisille ostajille ja ravintoloihin. Ja se tapahtuu myymällä, ei odottamalla, että asiakas tai yrittäjä tulee kotiin kysymään, että olisiko jotain myytävää. Olen soitellut ja käynyt maistattamassa tuotteita eri puolilla. Ouluunkin menisi tuotteita enemmän, kuin pystymme toimittamaan. On vain oltava aktiivinen. On vietävä tuotteita maistettavaksi ja neuvoteltava jalostusaste, ja myytävä.”
Mirka painottaa, että tuottamiseen ja myyntiin pitää todellakin nähdä hieman vaivaa.
”Kun vain huolehtii kylmäketjun, hygienian, elintarvikehuoneistoilmoituksen, tutkii mitä tietoja siihen pakkaukseen pitää olla, että jaahas tuommosia. Naputtelen tietokoneelta tiedot tarroihin ja siinä se on. Minusta vain tuntuu, että jotkut odottavat muiden tekevän sen työn heidän puolestaan”.
No huh, täpäkkä ja aikaansaava se on tuo Mirka! Mutta eipä ne asiat muuten syrjäkylillä onnistu. Tarvitaan sitkeyttä, avarakatseisuutta, sopivasti rentoutta ja änkyryyttä. Ja intoa! Niillä pärjää pitkälle.
Eläimet etusijalla
Se mikä Väyrysten touhussa on myös mukavaa, on, että lehmiä hoidetaan hyvin. Eläinten hyvinvointiin nähdään vaivaa. Ja vaikka perinteinen parsinavetta onkin aikansa elänyt laitos, pyrkivät Mirka ja Tero päästämään lehmät ulos jaloittelemaan myös talvella, sillä ison eläimen tarve liikkumisen ja luontaisten ominaispiirteiden toteuttamiseen, laumakäyttäytymiseen, on kiistaton.
”Valitettavasti viime talvet ovat olleet tosi hankalia jäätiköiden osalta. Ei tohi päästää eläimiä ulos peilijäälle katkomaan koipiaan, mutta kunhan laidunkausi alkaa, sitten riemu ratkeaa ja saavat olla ulkona niin paljon kuin haluavat. Meillä myös nuorkarja on läpi kesän ulkona laitumella.”
