Matkailulla ja vapaa-ajanasumisella on elinvoimaa ylläpitävä ja sitä lisäävä vaikutus. Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan noin 510 000 vapaa-ajanasuntoa. Pudasjärvellä vapaa-ajan asuntoja on noin 3 500 ja niissä on jopa 10 000 asukasta. Kun kaikki mökkiläiset ovat paikalla, kaupungin asukasmäärä siis yli tuplaantuu.

Mökkiläiset tuovat paikkakunnalle rahaa ulkopuolelta. VALTO-hankkeessa juuri ilmestyneen Pekka Kauppilan laatiman tutkimuksen mukaan vuonna 2018 Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa matkailullisesta vapaa-ajanasumisesta aiheutui tuloa lähes 50 miljoonaa euroa ja sen työllisyysvaikutus oli vajaat 250 henkilötyövuotta. Matkailutulosta noin 60 prosenttia kohdistuu vähittäiskauppaan Pohjois-Pohjanmaan kärkimatkailualueilla.

Pudasjärven osalta luvut näyttävät tältä: kokonaismatkailutulo kerrannaisvaikutuksineen oli 4,5 miljoonaa euroa ja kokonaismatkailutyöllisyys 19,3 henkilötyövuotta vuonna 2018. Välitön matkailutulo Pudasjärvellä oli 3,7 miljoonaa euroa ja välitön matkailutyöllisyys 16,8 henkilötyövuotta. Kiinteistöverotuloa vapaa-ajanasumuksista kertyi Pudasjärvellä puolestaan yli 500 000 euroa.

Matkailu tuo kyllä oman vireensä paikkakunnalle, se näkyy ja tuntuu monella tapaa. On helppo havaita se itse Oulun ja Pudasjärven välisellä tiellä, jossa Koillismaalle suuntaavien autojen katoilla killuu usein suksibokseja ja maastopyöriä. ABC Koillisportissa pysähtyvien matkailijoiden rennon iloisista ilmeistä voi suoraan päätellä, että matka suuntaa jälleen arjen ympyröistä pois mökille luonnonhelmaan. Facebookissa esimerkiksi Oulun MTB-ryhmässä jaetaan usein kauniita maastopyöräilykuvia Syötteeltä. Noista kuvista ja kommenteista välittyy aito onnellisuus. Kyllä, matkailulla on monenlaisia positiivisia vaikutuksia!

Jatkossa on mietittävä muun muassa, miten saadaan mökkiläisille lisää muun muassa kiinteistönhuoltoon liittyviä palveluja. Uusi sukupolvi ei välttämättä itse nikkaroi, remontoi tai hakkaa halkoja entiseen malliin. Mökkiläiset eivät myöskään välttämättä tunne paikkakunnan yrityksiä ja niiden palveluja, kuten paikkakuntalaiset. Nuohoojien, sähkömiesten ja mökkitalkkareiden perään kysellään. Kuka pudottaisi lumet mökin katolta, kuka voisi asentaa lisää pistorasioita ja mistä voisi tilata polttopuita?

Kysymyksenä jatkossa on myös, miten saadaan houkuteltua uusi sukupolvi eli nykyisten mökkiläisten lapset ja lapsenlapset jatkamaan edelleen mökkeilyä Pudasjärvellä. Pudasjärven etuna on, että alueella toimii huippunopea Kairan Kuidun valokuitu. Valokuituyhteydet mahdollistavat sen, että yhä useampi mökkiläinen tekee jatkossa muun muassa etätöitä mökiltä käsin. Nykyään nuorenkin polven viihtyvyyden näkökulmasta mökkeilyn edellytyksenä ovat hyvin toimivat verkkoyhteydet. Monella tälläkin hetkellä Luokkavaarassa myynnissä olevalla uudella mökkitontilla on jo olemassa kuituvaraus. Valokuituyhteyden hinta sisälle kiinteistöön tuotuna on tällöin vain 50 euroa!